UpEleven on seitsemänhenkinen ammattimuusikoista koostuva bilebändi Helsingistä. Bändi perustettiin vuonna 2015 ja onkin takonut yli 200 keikkaa kattaen yökerhot, ravintolat, festarit, yritysten ja yksityishenkilöiden tilaisuudet. UpElevenin salaisuus on tuoreimmat kotimaiset ja ulkomaiset hitit omalla mausteellaan, mutta bändi taitaa myös eri aikakausien klassikot popin, rockin, rnb:n ja perinteisen musiikin saralla. Muusikkopojat ovat laajan keikkakirjon lisäksi kouliintuneet Metropolia Ammattikorkeakoulussa, Pop&Jazz Konservatoriolla ja Kaartin Soittokunnassa.

 

Tiukan bändin lisäksi tuotamme laadukkaan äänentoiston ja valot keskikokoisiin tilaisuuksiin asti. Mikäli Grand Show -täyspumppu ei mahdu lavallesi, bändi tekee keikkoja myös viiden hengen kokoonpanolla. Checkkaa alta bändin somet ja ota yhteyttä, niin tehdään tilaisuudestanne ainutlaatuinen.


TILAAJIEN KOKEMUKSIA

Sekä me, että vieraat tykkäsivät teistä kovasti. Teitte meidän illastamme ikimuistoisen.
— Elina & Janne, Häät 28.7.2018
UpEleven oli soittamassa häissämme ja meno oli aivan huippua! Mahtavat sovitukset tuttuihin kappaleisiin ja oikea esiintymisasenne. Myös asiointi bändin jäsenten kanssa oli mutkatonta ja toiveitamme kuunneltiin täydellisesti. Vahva suositus tälle kokoonpanolle.
— Joni & Heta, Häät 4.8.2018